|
|
ILVES TAISTELI ÅLANDIN NURIN (4.9.2010)
Auringonpaisteinen syyskeli saatteli Ilveksen ja Åland Unitedin avauskokoonpanot tänään vuoden aikaan nähden hienossa kunnossa olevalle Tammelan stadionin viheriölle. Kotijoukkue joutui tänään tuleen hieman siipirikkona, sillä maalivahti Jenni Visalan ja kippari Mirka Ruotsalaisen lisäksi sivussa iltapäivän kamppailusta olivat äreä syysflunssan vaivaamat Jonna Kykkänen ja Tiina Pöyry. Ilves katkaisi kolmen ottelun tappioputkensa ja otti samalla revanssin kauden kahdesta aiemmasta tappiosta lähettämällä saarelaiset kotimatkalle 2-0-tappio niskassaan.
|
|
UNITED LIIAN VAHVA ILVEKSELLE (28.8.2010)
Elokuun viimeinen kierros Naisten Liigaa pelattiin kokonaisuudessaan tänään. Ilves matkasi Pohjanmaan lakeuksille kohdatakseen Pietarsaaren Keskusurheilukentällä sarjataulukossa neljä pistettä ja kolme pykälää manselaisten takana majailevan FC Unitedin. Syksyisen koleaa keliä lukuunottamatta ottelu saatiin käydä erinomaisissa olosuhteissa, sillä jeppisläisten kotikenttä oli vielä erinomaisessa kunnossa. Kotijoukkue käänsi tasaisen kamppailun edukseen lopulta lukemin 3-1 ja pääsi juhlimaan venetsialaisiaan kolme arvokasta sarjapistettä rikkaampana
|
|
 |
|